koska elämä olisi tylsää ilman jännitystä - terkuin, rymy

Moiks! Edellisen postauksen aloitus pätee edelleen, eli kirjoitusmotivaatio on tällä kirjurilla ollut aika minimaalissa, eikä tuo Rympylä itsekään ole nähtävästi jaksanut teille mitään hirveästi näpytellä, öö. Mitä nyt välillä facessa käynyt kertomassa kuulumisia. Viimeisimmässä päivityksessään poitsu taisikin teille kertoa, miten päätti tässä tänään pudota jäihin... 

Ei ollut onneksi ns. vaarallinen tilanne. Oltiin lenkillä pitkospuilla läheisen kosken luona ja Rymy yritti turhankin ärhäkästi haistella, tai ehkä juoda, mm. jokaiselta sillalta vettä ja hyppiä pitkospuilta/silloilta pois, mitä ei ole ikinä ennen tehnyt - on lähinnä vaikuttanut pelkäävän noita ylityskohtia, mutta on vissiin nyt sitten ehtinyt niihin sen verran tottua, että löytyi uskallusta enemmänkin. Kielsimme ja kielsimme ja joissain paikoissa käskytimme ihan luokse, tuloksetta... korvat olivat kadonneet täysin, mikä sekin on lenkeillä harvinaista (ellei näköpiirissä ole muita koiria, nyt ei ollut ketään!). Kun olimme jo loppumetreillä, melkein auton luona, taas päätti otus hypätä pois polulta, ihan sinne jäiden reunan luokse vettä haistelemaan. Rymyhän kotonakin käy pihalla syömässä lunta jos iskee jano tai jos plussakeli, kuten tänään, niin etsii kaikki lammikot ynnä muut vesipiilot. No anyway, siinä kohdin vesi oli tosi matalaa, eikä oikeastaan virtaakaan ollut juuri ollenkaan ja meikäläistä tympi siinä vaiheessa jo niin maan hemmetisti koko koira, että ehdin kiukuspäissäni sanomaan sen verran, että saakeli, menkööt haistelemaan - jos putoaa niin siinähän oppii, perkele ja eikös hetki sen jälkeen otus polskahda pää edellä kylmään veteen...  Huoh.

Meikäläisen sydän pysähtyi, taas kerran, ja paniikki hiipi kurkkua ylös. Onneksi en ollut yksin, tai oltaisiin molemmat oltu läpimärkiä, ahem. Itse ei nimittäin Rymy päässyt ylös, vaikka matala kohta olikin, kun meni tassu takin sisään eikä yhdellä tassulla oikein pystynyt ponnistamaan, joten isäntä sitten suurin piirtein kaiteen reunasta kiinni pitäen kiskoi koiran kuivalle maalle, takin kauluksesta avittaen. Ei muuta kuin märkä takki pois, otus autoon ja kotiin lämmittelemään. Oli jotenkin niin shokki tilanne Rympälle, ettei kotona meinannut edes tulla autosta ulos, saatika sisään asti, kiersi vaan hädissään autoa. Tai sitten mietti, että parempi lähteä lipettiin, ettei saa pyllyn päälle... En tiedä huusinko, tai kirosinko, tai mitä tein kun näin Rymyn sinne veteen putoavan, mutta sisään tullessa oli Rymy ihan just sen oloinen, että hui hirveää, kohta äiti antaa selkään (vaikka eihän se koira niin osaa ajatella, enkä mä tietenkään niin tekisi, duh). Kaappasin syliin, vein lämpimään suihkuun, että saatiin roskat ynnä muut pois, ja sitten koira sohvalle fleecen sisään. Niin, ja hain mä sille peitonkin meidän sängystä, kapaloin sinne ja otin ihan viekkuun... Tärinä lakkasi lopulta ja ihan reipas tuo on ollut, mitä nyt vingahti kun korvaan osuin. Onneksi se eläinlääkäri on huomenna tarkoitus ensi viikolle tilata, jos nyt sitten tulee jotain ongelmaa korvien tai minkä tahansa kanssa. Että sellainen juttu tällä kertaa, ei tosiaan ollut eka kerta kun Rymy putoaa jäihin, mutta milläs selität koiralle, että nii-in, talvella noin voi käydä. Tiedä sitten uskaaltako tonnekaan enää kohta Rymyn kanssa mennä, jos korvat tuolla tavalla katoavat ihan kokonaan O.o

Niin ja siis, lääkäriin ollaan tosiaan menossa joka tapauksessa, joten Rymy ehkä meinasi, että onpahan sitten enemmän kerrottavaa lekurille, ettei tartte ainoastaan yhden asian takia mennä... 

Klikkaa kuvat vielä suuremmiksi --->

Tässä jokunen viikko sitten tuon kuvassa näkyvän punaisen renkaan sisällä oli pieni ruhje, ihan niin kuin olisi koira jäähän nirhaissut rintansa hepuloidessaan. Yhtenä päivänä rapsutin Rymyä, osuin siihen rupeen ohimennen, enkä asiaa sen enempää ajatellut. Seuraavana päivänä rupi oli kadonnut ja tilalla oli pieni punainen ympyrä, aivan kuin Rymy olisi kirputtanut kutiavan ruven pois ja/ait nuollut sitä ahkerasti. Parin päivän jälkeen ruhje ei näytänyt menevän ollenkaan parempaan ja hoidossa ollessaan, oli Rympylä saanut ylleen ilmavan paidan kun ruhje olikin yllättäen näyttänyt taas pahemmalta - otettiin paita lainaan ja ollaan sitä käytetty jatkuvasti, näkyy noissa kuvissakin. 

Alkuunsa putsailin ruhjetta septidinellä aina kun muistin, mutta ei näyttänyt tuo alue muuta kuin ärsyyntyvän siitä, joten lopetin. Joskus ruhje näytti paremmalta, hetken päästä taas punoitti törkeästi... ajattelin, ettei ehkä tykkää kastumisesta, joten annoin tosiaankin hetken aikaa olla ihan rauhassa ja tarkkailin vain, että jospa se sillä rauhottuisi. No, ei näyttänyt vaikuttavan sekään. Nyt ollaan putsattu tuota kohtaa betadinella ja laitettu aina vetramiliä aamuin-illoin, mutta ei ainakaan aamulla näyttänyt hirveän paljon paremmalta - kuva on otettu eilen illalla, btw.

Senpä takia ensi viikolla suunnataan lekuriin, että saataisiin paremmat hoito-ohjeet. Jos nyt kotikonstein saadaan parempaan kuntoon niin hyvä niin ja aina voidaan aika perua, mutta olen aika varma, ettei tuo ehdi niin nopsaan parantua, joten parempi meikäläisen mielenrauhan kannalta, että käydään näyttämässä. Rymy ei ole kertaakaan, ainakaan meikäläisen nähden, yrittänyt kirputtaa tai nuolla tuota, eikä mitenkään reagoi, vaikka siihen koskee tai putsailee, eli kipeältä se ei vaikuta.

Mulla on kaksi teoriaa - joko on tosiaan maahan/jäähän nirhaissut tuon rintansa ja aiheuttanut itselleen ns. hotspotin nuoltuaan/kirputettuaan ruven irti, tai sitten joku ihana sieni-infektio on löytänyt tiensä meille, jee. Niihin aikoihin kun tuo jälki ilmestyi, oli pakkasta ihan törkeästi, muutoin voisin kuvitella olevan punkin purema, kun on tuollainen rengas. Joskin tosta tosiaan puuttuu keskeltä se ns. purema/pistokohta, että mene ja tiedä sitten.

Kenelläkään kokemusta samantyyppisestä ruhjeesta, hmm?

---

Noin muutoin meillä menee aika hyvin, ainakin Rymyn kanssa. Mä en vieläkään oikein tiedä mitä tässä tuleman pitää, haenko kouluun jo tänä vuonna vai vasta ensi vuonna miten suunnittelin  vai vai... kaikki on vähän auki. Rymy on kuitenkin onneksi rauhoittunut niin paljon, että pystyn aamulla aikaisin lähtemään töihin pienen pikalenkin voimin, tai jopa ilman lenkkiä! Hyvin yksinkertaiselta kuulostava asia, mutta helpottaa (suoraan sanottuna) meidän arkea ihan tajuttoman paljon, kun mun ei tarvitse töissä ollessani koko ajan pohtia, että mikähän sekasorto mua odottaa kun kotiin pääsen. Ei mulla ole mitään aamulenkkejä vastaan, mutta en valehtele ja väitä, että kauhean innoissani ennen aamukuutta lähden lenkille jos pakkasta on -25... Rymystäkin on tullut sen verran kylmänarka, ettei poitsukaan noista lenkeistä tunnu kauheasti mitään irti saavan, kun vaan kiireellä täytyy päästä takaisin kotiin ja sänkyyn. Joten kyllä, on ollut ihan kiva, että sen jäätävän aamulenkin sijaan, ollaan voitu käydä töiden jälkeen kunnollisella lenkillä :)

Näin, tällaista tänään... huoh, mitähän jännää Rymppä mun pääni menoksi huomenna keksii?

EDIT:

Heti kun menin sanomaan... maanantaina tuo Rympän ruhje näytti aamulla jo PALJON paremmalta, katsokaa vaikka (ja kyllä, kuvan ottaminen yksinään oli vähän haastavaa, haha):

Eli betadine + vetramil näyttäisi nyt kuitenkin auttavan, jes! :)