♡ seran ja emäntänsä ylistyslaulu/faniposti ♡

Mun on nyt ihan pakko omistaa seuraava postaus neiti Seraseepialle ja emännälleen. Silläkin uhalla, että kyseiselle emännälle nousee pissa päähän... siinä vaiheessa pitää ehkä harkita tän tekstin poistamista O.o No ei, kylläpähän se on sen pissansa ansainnut, kuulkaas.

Homman nimi on nimittäin se, että ennen kuin me Rympän kanssa tutustuttiin tähän parivaljakkoon + perheeseensä, meillä ei ollut ketään. Siis, ensinnäkään ei ollut mitään paikkaa, jonne Rympän olisi voinut viedä hoitoon tarpeen vaatiessa, eikä Rymyllä ollut sellaista koirakaveria, jonka kanssa leikkiminen ja oleminen sujuu niin... no, hyvin. Eikä mulla ollut täällä kyläpahasessa kuin ehkä yksi tai kaksi ihmistä, joiden kanssa koirista (tai ylipäätään mistään muustakaan) puhua naamatusten. Lisäksi olen tosi huono muutenkin pyytämään apua, mitä esim. Rymyn lenkitysten suhteen tulee, koska meikäläisen koirahan se on ja näin ollen mun vastuullani, enkä oikeasti halua ketään vaivata. Itse kylläkin muistan pentuna lenkkeilyttäneeni naapurin koiraa ja rakastaneeni sekä koiraa, että noita lenkkejä, mutta jotenkin nykyajan penskoista ei tunnu tähän hommaan olevan... 

Nyt kun H on viikot poissa, Serpan ja emäntänsä läsnäolon tärkeyden huomaa ihan erilailla. Jos meikäläisellä on pitkä päivä töissä, voin aina kysäistä etukäteen, josko Rymppä voisi lähteä heille leikkimään ja riehumaan. Se mikä tässä on varsin ihanaa on, että jos toiselle ei käy, niin se on ihan OK - mä en koe syyllisyyttä siitä, että kyselen, koska mä tiedän, että jos toiselle ei käy, tai toinen ei yksinkertaisesti nyt jaksa, niin sen saa sanoa ihan suoraan ja ymmärrän täysin. Aina ei voi jaksaa, eikä tarvitse. Ja mä tiedän, että jos vaan kotona olen, niin Serppa saa koska tahansa tulla meille - ja toivon, että hekin tietävät sen! Mullahan ei siis ole autoa käytössäni, enkä edelleenkään aja, ja koska Serppa emäntänsä kera ei asu ihan tässä kylillä, niiden pitäisi varmaan kohta alkaa laskuttamaan multa bensakuluja; lukemattomia kertoja on Rymppä sekä haettu, että palautettu kotiin, eikä nuo ole mitään vastapalveluksi pyytäneet.

Olin yhtenä päivänä kipeä ja oltiin sovittu lenkkitreffit - sen sijaan, että olisin lähtenyt lenkille, lähdin lekuriin ja kaverini haki Rympän sovitulle lenkille. Tänään huomasin lenkin jälkeen, että puhelin oli soinut - no, Rymy lähti sitten meidän 1,5h lenkin jälkeen uusintareissulle Serpan kanssa. Koira palautettiin kotiin juuri kun tein töihinlähtöä ja kun kotiin palasin, mua odotti täällä sohvan selkänojalla nukkuva koira ja täysin ehjä kämppä. Vähän oli petiään yrittänyt retuuttaa, mutta oli vissiin väsy iskenyt.

Ja, kuten olen ennenkin sanonut, musta on kaikenlisäksi ihan järkyttävän ihanaa, että joku uskaltaa joskus olla asioista mun kaa eri mieltä ja/tai kertoa oman kantansa, tai omat huomionsa. Koska, edelleenkin, oman koiransa suhteen voi olla niin sokea, vähän niinkuin vanhemmat lapsiensa suhteen...  ja kun maailmaan mahtuu muutenkin niin paljon erilaisia ajatuksia ja mä tykkään ihan hirveästi puhua ja pohtia ja keskustella. Mä kuitenkin pitkään halusin psykologiksi ja joskus mietin sitä edelleen, joten.

Tämä koko hehkutus lähti liikkeelle siitä, että musta ihan oikeasti välillä tuntuu, että maailmassa on enemmän niitä itsekkäitä ja ilkeitä ihmisiä, kuin näitä toisenlaisia. Ja koska mä todellakin olen kiitollinen kyseiselle neiti kesäheinälle (vai mitensenytmeni) niin mikä jotten sitä täällä voi sanoa :) Itse asiassa, samaan aiheeseen liittyen; parikin eri henkilöä tarjoutui Hugon sairastuessa kuskaamaan meitä tarvittaessa eläinlääkäriin - myös tuolloin tuli sellainen tunne, että oho, katoava luonnonvara! 

Niin ja no, oikeasti. Ei se emäntä, vaan se koira! Mä en vaan voi sanoin kuvailla miten hyvälle tuulelle tulen joka kerta kun tuon pienen ADHD-koiran näen, se on kyllä sellainen uskomaton energiapakkaus. Neitihän on siis perunkarvatonkoira karvalla, mikä oli mulle aivan uusi konsepti. Enkä siis ole ikinä kohdannut samanlaista ilopilleriä, kuvissakin neiti näyttää aina siltä, että elämä on parasta huumetta, whiiiiiii! :D Jos Serppa ois ihminen, se ois just se hullu tyyppi, joka menis vuoristorataan 20 kertaa putkeen ja vielä senkin jälkeen hihkuis innoisaan uusintaa.

Mulla ei paljoa Rympästä ja Serpasta ole yhteisiä kuvia, koska ei niiden valonnopeasta nujuamisesta---

---saa meikäläisen kameralla minkäänlaisia onnistuneita kuvia, mutta onneksi Sanna sentään sai napsittua ihania kuvia Serpasta viime kyläilyllään! Senpä takia näissä kuvissa näkyy myös Rymyn veli, Jymy sekä Tigi.

Ja siis no, kattokaa nyt tuota supersöpöä nassua! En kestä. Voiko ystävällisemmän ja lempeämmän näköistä naamaa ollakaan? Tekee vaan mieli pusia ja halia, öö.