serppa, the suuri seikkailija

Anteeksi kielenkäyttöni, mutta voi helvetti! Kyllä taas muistui mieleen tänään lenkillä pari tärkeää juttua, huhhuh!

Ensinnäkin se, miten tärkeää se kuuluisa ympäristön tarkkailu juttelun lomassa on ja miten tärkeää olisi pystyä reagoimaan ennen koiraa, vaikka oikeasti, aika hemmetin mahdotontahan se joskus on, kun vertaa näitä meille ja koirille suotuja aisteja... jos vaan pystyisimme lukemaan noiden ajatukset, ennen kuin ne edes itse tietävät mitä ajattelevat. Niin ja se, miten tärkeää on, että koiralla on nimilaatta pannassaan, mieluiten kera omistajansa puhelinnumeron ynnä muiden tietojen, ihan vaan kaiken varalta!

Oltiin nimittäin pururadalla kera Seran ja emäntänsä. Yhdessä hetkessä koirat kulkevat-loikkivat meidän edellä ja sitten ykskaks Sera vilahtaa metikköön. Ööö?!?! Sitten näenkin jo jotain valkoista ja - ei helvetti, pupu! 

Ja siis Rymyn viehevietti ei ole MITÄÄN verrattuna Seraan, se tuli ainakin todistetuksi: Rymy jäi meidän luokse ihmettelemään, että mitähän täällä oikein tapahtuu kun Serppa mennä kiitää ja emäntänsä huutaa kuin syötävä --- mutta Seraahaan ei minkäänlaiset huudot ja kiellot enää siinä vaiheessa estäneet, kun kohde oli havaittu. Sinne läks tuo tehotyttö, ei hitto.

No, eihän siinä, ei kauheasti jäänyt aikaa asiaa miettiä - yritin katsoa mihin päin neiti lähti, pyysin Serpan emännän jäämään lähettyville ja lähdin itse Rymyn kanssa metsään Serpan perään. Ei koiraa ihan hirveän kauaa tarvinnut etsiä, mut kyllä siinä ajassa (oisko ollu 15 minuuttia, en oikeasti tiedä?) ehti ihan riittävästi säikähtää. Kelasin vaan mielessäni miten mun täytyy nyt pysyä rauhallisena sekä Seran, että emäntänsä takia, ja katsoa näkyykö jälkiä ja mistä itse tulen, etten itse eksy tällä suuntavaistolla - ja mihin Rymppä menee. Koska siis, jos tilanne olisi ollut toisinpäin, mä olisin ollut aivan hysteerinen ja koska epäilin kaverini siihen suuntaan olevan menossa, totesin parhaaksi itse pysyä rauhallisena. En tiedä mitä itse olisin tehnyt, jos olisin vaikkapa ollut yksin ja Rymy olisi lähtenyt --- mitenkähän hyvin siinä vaiheessa pysyy se "järjen ääni" päässä? Olisinko osannut hetken odottaa paikoillani, soittaa apua ja pistää vaikkapa apujoukot etsimään? Serakaan kun ei mikään kauhean karvainen otus ole, joten paleltumisvaara on aina yksi riski näillä keleillä.

Itku meinasi pukata vasta siinä vaiheessa, kun sain silmiini tuon hullun aropupuna pomppivan korvaotuksen, joka juoksi suoraan meidän ohi emäntänsä ääntä kohti. Metsä teki tosiaan vaihtarit, eli otti tuon meidän elefanttitikkimikälietakin, joka Serpalla oli lainassa ja palautti koiran, enkä voisi olla onnellisempi. Uskollinen ihminen en ole, mutta sanonta luojan kiitos kävi kyllä mielessä, moneen kertaan. Ja on se LUOJAN lykky, että se takki tosiaan irtosi, eikä koira jäänyt takista kiinni minnekään! Tätäkään ei moni tule ajatelleeksi - se on juuri se syy, miksi en hirveästi tykkää liikkua ihan metsässä, jos Rympällä on vaatteita. Joo, olihan se ihana takki ja Serpallekin just niin sopiva, mutta ei lähdetty etsimään, ettei käy sama uusiksi - takkeja kun saa aina uusia. 

Tämän seikkailun jälkeen jatkettiin lenkkiä normaalisti, koirat irti, ja tultiin lenkin päätteeksi meille. Sera jäi hetkeksi hoitoon emäntänsä mennessä asioilleen tuohon kylille ja aika väsynyttä koiraneitiä oltiin, Sera nukkui jopa! Jaksan tätä hehkuttaa joka kerta, mutta kun se pitää paikkansa joka kerta: aina edistytään, tavalla tai toisella. Alkuvinkumisten jälkeen ei vinguttu, eikä läähätetty yms. Joka kerta rauhoittuu nopeampaa ja nopeampaa ja uskaltaa enemmän ja enemmän, näin se vaan menee. Ja siis joka kerta mä saan märempiä ja märempiä pusuja, mitä luksusta.

... Onko muuten miten reilua, että kun päästin nää kaks hassua takapihalle, niin ellei Rymy kiusaa ja härki, se huutaa aidan vieressä ohikulkevalle koiralle, kun taas Serppa ihan nätisti katselee, että jaa, koira, ja sen jälkeen suuntaa kulkunsa sisään ja etuovelle, et jos vaikka pääsis sanomaan moi. 

No mut anyway! Kaiken tämän jälkeen tulin muuten siihen tulokseen, että mä niin opetan Rymylle komennon "etsi Sera". Se osaa kotonakin jo etsiä juustoa, tai mitä tahansa herkkua nenänsä avulla käskystä, joten enköhän mä nyt peeekele sen saa opetettua etsimään yhtää saatanan hullua, mutta ihanaa aropupukoiraakin, eiks jea?

 Rymy tuumi, et vois vähän nukkua.

 Mut sit Sera tuumi, et eikun mitäs jos mentäis yhdessä ulos ja sinnehän myö mentiin kaik kolme.

Sit mä tuumasin, että noin reippaat ja kiltit koirat kyl ehdottomasti ansaitsevat vähän namia.

Sit Serppa tuumas, et jos ottais hetken lepiä <3