1-5

[1] Pahoittelut. Ollaan nähtävästi taas kerran jätetty Rympylän kanssa blogin päivittäminen unholaan. Se on tietenkin Rymyn syy, koska se ei ikinä jaksa näpyttää, ja mun mielestä on epistä jos mä joudun aina tekemään sen, joten.

[2] En tiedä muistatteko, kun vanhassa blogissa kerran sain kommenttia, jossa kysyttiin meidän lenkkeilystä - tai siis lähinnä, että saako Rymy ikinä "olla vinttikoira" ja/tai juosta vapaana. Otin sen kommentin jotenkin tosi henkilökohtaisesti jo silloin, ja varmaan omista epävarmuuksistani huolimatta, se aina välillä palaa mieleen. Ei, edelleenkään ei olla vieheen perässä käyty, vaikka tahtoisin, mutta toivonmukaan joskus päästään. Ja kyllä, kun H aloitti opiston Kuopiossa, meidän lenkkeilyrutiinit muuttui ihan täysin ja hetken aikaa lenkkeiltiin todella vähän Rymyn kanssa, koska mua jotenkin pelotti - en tiedä mikä lamaantuminen iski, kaikki ohitukset ja vapaana pitäminen tuntui jotenkin todella hankalalta, enkä osannut luottaa Rymyyn ollenkaan, tai itseeni. Pientä epävarmuutta ilmestyi jo muuton jälkeen, kun se metsä ei ollutkaan enää siinä takapihan rajalla. Toki lenkkeiltiin myös vapaana H:n lähdön jälkeen, mutta jotenkin tosi nihkeästi. Nyt olen yrittänyt muuttaa omaa asennettani ja tässä muutaman kuukauden sisään ollaankin otettu vahinkoa takaisin ja pyritty siihen, että Rymy saisi taas mennä mahdollisimman paljon vapaana. Useimmiten nykyään suuntaan pururadalle, vaikka siellä muita ihmisiä ja koiria joskus tuleekin vastaan, tekee hyvää nuo harjoitukset meille molemmille... Kerran mentiin sinne ex-urheilukentälle purtsin vieressä niin, että siellä toisessa päässä olikin joku koiriensa kanssa, mutta niin vaan Rymy käskystä tuli luokseni, kun heti bongauksen jälkeen käskytin. Jokainen pieni "voitto" tuo sitä itsevarmuutta lisää, ja varsinkin sitä luottamusta. Tässä muutama lenkkikuva tuolta meidän (minun) suosikkireitiltäni. Rymy innostuu silloin tällöin tuolla sprinttailemaan varsinkin jos vähän innostaa, mutta jopa kaverin kanssa se lähinnä tutkailee maailmaa ja syö kaiken mitä löytää... mietin tuossa Jymyn ja Tigin kyläilyn aikana, ettei Rymy ja Coco ikinä oikeastaan vapaina ollessaan innostuneet juoksentelemaan yhdessä samaan tapaan kuin Jymy ja Tigi yhdessä menevät, vaikka toki ne joskus yhdessä leikkivätkin - yleensä molemmat keskittyivät aina juuri nimenomaan siihen tutkailuun. Ei Rymy varmaan itsekään tiedä olevansa vinttari O.o

[3] Ollaan saatu Rymyn kanssa uusia ystäviä - Rymy ranskanbulldoggin ja minä omistajansa. Oon tosi iloinen meidän molempien puolesta, uudet koiratuttavuudet tekee Rympälle tosi hyvää, varsinkin nyt kun Serpan emäntä on pitkiä pätkiä uusissa töissään, joten ei olla nähty Seraa kovin paljoa lähiaikoina. Tänään tosin tuli viestiä, että saako koiran hakea lenkille ja sen jälkeen soitettiin, että "jos mä vien Rymyn mukanani, kun sillä on leikit kesken Serpan kanssa". Tottahan minä annoin luvan, ja jotenkin tuo puhelu huvittaa mua vieläkin; ihan kuin oltaisiin lapsista puhuttu, hih. Ja siellä se koira vieläkin on, en oikein tiedä mitä tällä omalla ajalla taas tekisin, öö. Uuden ystäväni myötä ollaan muuten päästy jatkamaan raakaruokintaa, jes! Tai no, ehkä mun pitäisi puhua ihan vaan luonnollisesta ruokinnasta, kun ei tähän raakaruokinnan periaatteet oikein päde - Rymyhän saa edelleenkin maistella vähän kaikkea, koiralle annetaan jämät ja/tai vanhemmat safkat, mutta nyt ollaan siis saatu onneksi pakastimeen pieni satsi raakaa safkaa, kiitos ystäväni <3

[4] Mä en tälleen kevätallergioiden aikaan voi nukkua Rymyn kanssa vierashuoneessa, joten ollaan palattu siihen vanhaan rytmiin ja rutiiniin, eli Rymy herättää mut aina kello viiden ja seiskan välillä, riippuen vähän. Jos kello soi jo viiden jälkeen, Rymy herättää varppina sitä ennen. Mä en ymmärrä mikä tutka tuolla koiralla on, kun tuntuu aina tietävän milloin mun kello soi, ja tosiaan vähintään 30 minuuttia sitä ennen pitää ekan kerran herättää. Kun nukuttiin vierashuoneessa, tätä ongelmaahan ei ollut, eli joku huomiojuttu tää nyt vissiin on, kuten on kai aina ollutkin. Aaaaargh. Oon yrittänyt nyt ruokkia iltaisin myöhempään ja myöhempään, jos se auttaisi, mutta ei - ei tunnu vaikuttavan. Eli kai se on vaan lisättävä iltaliikuntaa, mikä ei sinänsä itseä hirveästi huvittaisi, ainakaan niinä iltoina kun pääsen vasta ysin jälkeen kotiin, varsinkaan jos seuraavana aamuna pitää herätä jo kuuden jälkeen lenkille O.o ... Mutta tää on tätä, en mä oikeasti valita! Oma oli valintani :)

[5] Kyllä. Mä tiedän, että muidenkin ihmisten koirat joutuvat viettämään pitkiä aikoja yksin - eikä meidän koira nyt varsinaisesti edes joudu viettämään kovin pitkiä aikoja, kun teen edelleen osa-aikaista, mutta mä poden silti ihan hirveitä omantunnontuskia joka kerta, kun Rymy jää yksin. Se on turhauttavaa. Tiedän, että Rymy pärjää, ja nykyäänhän poitsu enimmäkseen näyttäisi nukkuvan yksinään, eli ei ole minkäänlaista eroahdistusta yms havaittavissa. Mun työpäivät ovat onneksi tällä hetkellä keskimäärin 6-7h + puol tuntia matkoihin (kävelen töihin n. 15 minuutissa, siis) ja muutenkin todella vaihtelevat, joskushan saatan olla ihan vaan muutaman tunnin töissä. Esimerkkinä kerrottakoon, että viime viikolla olin muistaakseni neljänä päivänä töissä ja sitä edellisenä kolmena, joista yhtenä päivänä H oli kotona. Tällä viikolla neljänä päivänä, joista yhtenä taas H kotona, eli paljoa Rymy ei joudu yksin olemaan jos verrataan moneen muuhun koiraan, mutta silti. Ei sitä noin vaan sanota omalle päälle, että lopeta se lässyttäminen... Me nimenomaan luvattiin Rympän kasvattajalle, että ekat pari vuotta pystytään minimoimaan yksinolot, kuten tehtiinkin, ja että sen jälkeen alettaisiin miettiä kaveria Rymylle - ja ollaan sitä tosiaan mietitty aika paljonkin, vaikka mihinkään tulokseen ei olla vielä ihan päästykään. Joten mielestäni ollaan lupauksemme pidetty niin hyvin kuin ollaan pystytty, muttamutta. Voi kunpa keksisin itselleni sellasen duunin, että sais Rympylä kulkea mukana, ois pikkasen ihanteellista.

--- Sellasta kuuluu siis meille, huhheijaa. Enää 9 kuukautta ja saadaan H takaisin kotiin... tai no, itse asiassa me saadaan se vähäksi aikaa kotiin jo tuossa toukokuun lopussa, ONNEKSI, mutta joulukuussa H:n pitäisi valmistua pelastajaksi. Saas nähdä millaista meidän arki sitten tulee olemaan, hmm.