pienenpienet kuulumiset, taas

Pari kuukautta vaan meni, hujahti ohi ihan huomaamatta. Taas. Toisaalta tänä aikana on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä, eikä toisaalta yhtään mitään. Joten.

Meillä on ollut tässä putkiremontti koko taloyhtiössä käynnissä kohta kuukauden verran, remppamiehet menee ja tulee vähän miten sattuu, joten joka aamu saat jännätä et moneltakohan ne tulee, vai tuleeko ollenkaan. Onneksi varaiskäni sattuu olemaan valitussa firmassa töissä, joten ei haittaa vaikka lojuisin sängyssä (kuten tänä aamuna), tekivät nuo hommia missä huoneessa tahansa. Yhtenä päivänä mm. soitin töihin lähdettyäni, että jätinköhän kahvinkeittimen päälle, viittiiks sammuttaa jos jätin? Koira ei ole ollut tiellä, mitä nyt aina ensin käy vähän tutkimassa välineet ynnä muu. Aitaelementit hankittiin kyllä varalle, sikälimikäli olisi Rymyä pitänyt eristää, mutta ei ole ollut tarpeellista. Aika hyvin noi remppapäivät ovat osuneet mun iltavuoroihin tai niihin päiviin kun H on ollut kotona :)

Eli sinänsä tuo ei vaikuta meidän elämään mitenkään oleellisesti, paitsi että täällä on ihan törkeän kylmä (edelleen) mikä taasen tarkoittaa sitä, että a) ollaan koko ajan vähän kipeitä, ja b) koira herättää meidät - tai siis minut - miljoonasti yössä, kun yrittää sänkyyn mun kanssani... Asiaan ei luonnollisesti mitenkään liity se, että tässä jokunen viikko sitten päästin koiran MEIDÄN sänkyyn, kun en oksennustaudissa ja kuumehöyryissäni enää jaksanut seinille hyppivää whippetiä. Olisi tietenkin ollut fiksuinta siirtyä vierashuoneeseen, mutta kas, kun siellä ei vielä siinä vaiheessa patteri toiminut enkä siinä vaiheessa tiennyt, että seuraavaksi yöksi varaiskä käskyttäisi joka tapauksessa vierashuoneeseen kun "tulevat sitten aamulla aikaisin hommiin". No, eihän ne tulleet, mutta onneksi Rymy lämmitti mukavasti koko yön viekussa.

 "Ei kerrota iskälle, jooko?" Rymy tuumasi. 

Niin, että se siitä. Tänään tai huomenna pitäisi alkaa loppujenkin pattereiden lämpiämään, huomenna kai-ehkä-mahdollisesti tulevat laittamaan verholaudat ynnä muut takaisin ja me saadaan Rymyn kanssa taas kämppä ihan vaan meille kahdelle, jes!

Ensi kuussa sekin tulee muuttumaan, btw. Ollaan oltu, varsinkin siis minä, nämä pari kuukautta TODELLA huonoja koiranomistajia, tuntuu ettei ole ollut kapasiteettia ja/tai keinoja aktivoida Rymyä tarpeeksi, kun vähän väliä oltu H:n kanssa kipeitä, meikäläisellä on ollut muutamastakin eri syystä mieli aika maassa ja muutenkin ollut vähän kaikenlaista. Joten, onko ihan pikkasen ihanaa, että ensi kuussa H valmistuu ja muuttaa takaisin kotiin!?  No on. Yksinhuoltajuus loppuu siihen ja meidänkin elämään saadaan taas jotain muuta sisältöä kuin "me kaksi" ja mun työ.

Ollaan toki niin paljon treffailtu Serppaa ja Myytiä kuin mahdollista, mutta koska noitten kahden emäntä katoaa maisemista aina viikoksi tai pariksi töidensä takia ja sinä aikana taasen koirat useasti matkustavat isäntänsä kanssa työkeikoilla, se vähän mutkistaa asioita. Parin viikon päästä saadaan tämä kaksikko hoitoon päiväksi tai pariksi, ihanaa!

Ai niin! Rymy on tykänny ihan hirveästi tosta Teddy-pedistä - jopa niin paljon, että se on kuopsutettu puhki. Tää peti on muutoin aivan ihana, mut tota samperin karvaa on tähän asti löytynyt joka päivä joka paikasta, mutta kiitos ystäväni, EI ENÄÄ! Vanha fleece pääsi uusiokäyttöön ja meikäläinen on todella tyyvyäinen tulokseen. Rymyä tottakai ottaa päähän, ettei fleeceä saa enää revittyä irti, haha :D

Mä toivon, todella, että tää meikäläisen kirjoitustahti vähän nopeutuu tossa H:n palattua kotiin, mutta saas nähdä. Ehkä parempi ku en lupaa mitään... en nimittäin ole kauheasti tähänkään asti koneella viihtynyt, että sen mitä netissä oon käynyt, oon käynyt tabletilla ja sillä tuo kirjottaminen ei ole mitään ihan kivointa puuhaa. Ajattelin nyt kuitenkin sen verran päivittää ja kertoo, että hengissä ollaan ja suht hyvin menee. Mitä nyt toi meidän remmikäyttäytyminen kusee, EDELLEEN, vaikka mitä ollaan yritetty. No, jospa se vielä joku päivä...

terv, rymy

Moi. 

Toi edellinen romaani, eiku siis blogipostaus, sai mut vähän mietiskelemään, et ei tota mammaa voi nähtävästi yksinään päästää tätä mun supercoolia blogia päivittämään, ku ei sitä siirappia kehtaa iso mies ees sit lukee, et jos mä nyt tänään hoitasin tän homman niin ei tarttis sit tosiaan häpee jälkikäteen. Juups.

 Täs on se Seran siskolikka, Myyti. On elokuun puolväli tai silleen, ja me haistellaan jotain meiän pihalla.

 

 Tässä mul oli tosi ikävä mammaa koko päivän ja sit mä tuumasin sohvalla päikkäreitä ottaessani, et kyl mä tartteen pehmosemman alustan.

 Sera oli meillä hoidossa ja sekin sanoi, et kyl sun mamma on kätevä tyyny! Mä olin silleen niinku et joo, niinpä.

 Enimmäkseen musta oli ihan kivaa, ku se Sera oli meillä, mut sit välillä mä mietin et voisin mä ehkä kuitenki googlaa ton trivagon ja ettiä sille hotellin sieltä Yorkista. Niinku varsinki sillo ku se söi mun luut. Ja siis sehän niinku söi ne melkein kaikki.

 Sillon ku se ei jyrsiny niitä tai murissu autoille tai istunu pihalla bongaamassa, se oli usein näin.

 Tai siis me oltiin näin, tarkotan. Tai sitten----

 näin.

 Tälleenki oli ihan siis jees, vaiks mamman sylissä vähän ahdasta olikin ajoittain, mut oli ihan kivaa silti. Välillä Serppa sit vähän pussaili mua, mut ei mua haitannu hirveesti. Tai siis ollenkaan.

 Tälleen me nukuttiin yöt. Paitsi et joskus mä nukuin olkkarissa, ja Sera kanssa, ja joskus se nukkui mun pedissä ja mä sen ja joskus me nukuttiin yhdessä jommassa kummassa. Mut tälleen me aina mentiin nukkumaan, ku jostain syystä mamma niin vaati.

 Sit ku Sera oli jo lähteny kotiin, niin yks päivä me lenkkeiltiin. Tai aika monenaki päivänä ollaan lenkkeilty, mut kuulemma meistä on ihan piip vaikee saada kuvia. Kerran mä muuten menin sienimettään Serpulan ja Myytin porukoiden kera, en ottanu mammaa mukaan, ku se ois vaan vinkunu ja kirkunu ja pelänny ötököitä. Mut siitä reissusta mulla ei just nyt oo kuvaa, facesta löytyy.

 Tässäki me lenkkeillään. Mä oon ettimässä ruokaa, Sera metsästää ja Myyti vaan pönöttää. En mä oikeen aina tajuu sitä, mut ku se on vielä niin pentuki.

 Kerran me odotettiin mamman ja mun beebeeäffien kanssa autossa ku Serpan emäntä oli kaupassa. Serppa oli silleen, ei hitsi te ootte noloja ku koko ajan täytyy tiirailla ikkunoista, en kestä, siis noloo.

Mut mä ja Myyti oltiin silleen, et no täytyy tiirailla, ku jos se tuo meille jotain hyvää ♡ ! Mut ei se sit tuonu. Ens kerralla tiirailen kovemmin, jos se sit vaiks tois. Ja sitä paitti, mustapas onki aina tosi noloo se ku Serpula murisee autoille ja kaikille mielikuvitusäänille joita se muka kuulee, mut sen mielestä se ei niiku oo yhtään noloo. Naiset, huoh.

Nii, että ei mulla muuta. Paitsi että jos on korvatulehdus, niin eiks sillon pitäs saada ruokaa vähintään viis kertaa päivässä? Mun mielestä joku vois kertoo mammalle, et pitää saada. Koska on kipee.

Moikka.

ihmisorjan höpinää tuutin täydeltä:

Noh niin, nyt on sitten sekin koettu, tai siis koetaan tällä hetkellä --- Rymy 3 wee kärsii nimittäin elämänsä ekasta korvatulehduksesta! 

Tälleen jälkikäteen mietittynä; Sera ja Myyti kävivät meillä eilen vierailulla ja parit epämääräiset vinkaisut Rymy päästi, mutta me kaikki luultiin, että Myytiskän pentuhampaat ne vaan osuivat korvaan tai jonnekin; Rymy kun osaa nuo dramatiikan alkeet aika täydellisesti - tänään sitten aamulla H:n tehdessä lähtöä siinä viiden jälkeen, tajusin, että ehkäpä syy olikin muualla. Rymy makoili pedissään ja vingahteli jotenkin todella hassusti, pää pedin reunaa vasten. En osaa sitä edes kuvailla, jotenkin vain käyttäytyi hyvin erilailla kuin yleensä ja koko koira oli muutenkin paljon flegmaattisempi kuin normaalisti. Kun se vihdoin nousi ylös sängystä ja ravisteli kovasti kallellaan olevaa päätään, korvasta lenteli nestettä pitkin ja poikin, ja se oli todella kosketusherkkä. No tottahan toki tämä tapahtuu juuri nyt, kun H on lähdössä ajelemaan Kuopioon viikoksi, mietin. Eihän se nyt tietenkään voinut tapahtua tyyliin eilen, kun oltaisiin oltu molemmat kotona, ei. Oli liian hyvä viikonloppu, nyt siitä onnellisuudesta saa sitten maksaa. Mun piti mennä töihin kahdeksaan, kaikki lekurit soittoaikoineen aukeavat vasta kahdeksalta, ja mä en mielelläni vie tämän kyläpahasen eläinlääkäriin. Rokotuskin vaati kolme ihmistä, että saatiin hurtta pysymään paikoillaan.

Minä, ikuinen pessimisti ja panikoija, enhän mä olisi tätä yksinäni saanut hoidettua. Animagi Jyväskylään H sai ajomatkallaan ajan, mutta vasta keskiviikolle. Mulla meinasi hajota pää ihan täysin, ehkä koska Rymyä ei ole koskaan tarvinnut viedä lääkäriin minkään tällaisen täysin yllättävän takia, ollaan käyty rokotuksissa, hampaita puhdistamassa, leikkauksessa - nämä kaikki ovat olleet jotenkuten ennalta suunniteltuja. Hugon kanssa sen melkein neljän vuoden aikana niitä yllärikäyntejä tuli vähän enemmänkin, mutta ei koskaan Rymyn - tähän asti. Kuten tuo yllä oleva kuva kertoo; onneksi mä taas kerran huomasin miten ihania ihmisiä mulla ja Rymyllä on ympärillämme. Aina välillä sen vaan yksinkertaisesti unohtaa kaiken harmaan keskellä, vaikka ei sais. 

H:n isukki olisi vienyt meidät illasta jos oltaisiin aika tälle päivälle saatu, kaveri olisi ehkä saanut porukoiltaan auton lainaan jne. Aikamme sumplittuamme Elsan emäntä se sitten hoiti homman kotiin: tarjoutui, ja soitti lekuriajan paikalliseen meikäläisen ollessa töissä, käytti koiran siellä, otti ykskaks yllättäen kotiinsa hetkeksi oleskelemaan ja palautti sitten vähän ennen ku meikäläinen pääsi töistä. Mun ei tarvinnut tehdä mitään, ei siis niinku yhtään mitään, ja koirakin oli kuulemma ollut tosi reipas. Ihan käsittämätöntä. Olen vaan enemmän ja enemmän sitä mieltä, että kylläpähän se on niin, että mä lekurissa panikoin tietämättäni todella paljon vahvemmin kuin mitä itsekään ymmärrän - Rympylä aistii sen ja hermostuu ja siitähän se soppa sitten syntyy. Ja toisaalta, vaikuttaa asiaan varmasti sekin, että sekä Elsan että Seran emännillä on molemmilla ollut koiria vuosia. Löytyyrutkasti enemmän kokemusta niin erilaisista koirista, roduista kuin sairauksistakin ja se kaikki varmasti näkyy ja tuntuu heidän otteissaan ja asenteissaan sellaisena varmuutena, mihin mä en yllä vielä vuosiin.

Tiedän senkin, että Serpulan emäntä olisi myös IHAN satavarmasti auttanut meitä. Meidän "jaetun yhteishuoltajuuden" takia olisinkin tod näk soittanut hänelle paniikkipuhelun heti ekana kellosta viis, mutta koska tiesin hänellä olevan omia asioita hoidettava tänään, ajattelin pyytää sieltä suunnasta apua vasta seuraavalle päivälle, jos niikseen olisi ollut. Se on muuten oikeasti jännä juttu, että mä nykyään koen Myytin ja, no, varsinkin Serpan olevan vähän niinku mun lapsipuoliani. Ne vaan kuuluuvat meidän laumaan, silleen osa-aikaisesti :D

Anyway. Silloin kun mulle iskee se pieni sekasortoinen paniikki, mä en vaan saa asioita hoitumaan, en jotenkin osaa ajatella asioita loogisesti, järjellä. Aamulla mun ensimmäinen ajatus oli, että kyllä H:n täytyy ajaa koulupäivän jälkeen takaisin tänne, että päästään illalla päivystykseen yhdessä, mutta onneksi mulla on ympärillä noita ihania ihmisiä, jotka osaavat takoa järkeä päähän - a) ei tilanne kuitenkin niin vakava ollut, vaikkei koirasta varmasti todellakaan tuntunut, tai tunnu edelleenkään, kovin hyvältä ja b) joskus on ihan hyvä hengittää hetki, luottaa ja antaa toisten auttaa.

Kelasin, todella siirappisesti, että ehkei tää ollutkaan maksu hyvästä viikonlopusta. Ehkä tää oli vaan jatkoa hyvälle viikonlopulle, jotain hyvää huonossa asiassa: mä jo lauantaina mietin Serpulan emännän kanssa iltaa istuessani, että mulla on vaan ihan parhaita ihmisiä ympärilläni, ja tänään se tunne vaan vahvistui. Nyt kun viettää viikot yksin, sitä joskus tuntee olevansa jotenkin tosi yksinäinen ja yksin, mut ehkä se on vaan enemmänkin sellainen päänsisäinen juttu. Ja siis, onkin. En mä sit loppupeleissä kovin yksin ole kuitenkaan ♥ 

Nii, että nyt sit putsaillaan korvaa CleanAuralilla kaks kertaa päivässä ja Canofite-tippoja lykätään perään. Äsken se tehtiin, toivottavasti jotain meni ja jäi korvaankin, ahem O.o

---

Asiasta kukkaruukkuun: huhhuh, tuntuu aika epätodelliselta, että ollaan jo syyskuussa. Tässä kuussa tuo parempi puoliskoni täyttää 25 wee ja muutaman kuukauden päästä meikäläisen ns. koiran yksinhuoltajuus päättyy, VIHDOINKIN. Aika menee ihan älyttömän nopeasti, vaikka toisaalta tuntuukin, että tätä "puolikasta" elämää on kestänyt jo ikuisuuden.

Seran hoitoviikko oli ja meni sekin nopeasti; mä olisin mielelläni pitänyt neidin vielä parisen viikkoa pidempään, meidän yhteiselo oli jotenkin niin sujuvaa, vaikka kipeän ja nirson koiran kanssa sai mm. ruokinnan kanssa ollakin vähän kekseliäs. Mutta ei, en kokenut sitäkään ongelmana. Ainoastaan viikon viimeisenä päivänä oli jompi kumpi käynyt lirauttamassa lattialle pissat... kaikkina muina päivinähän laitoin heti valot nähdäkseni onko mitään tapahtunut, mutta sen kerran kun en laittanut, kävelin suoraan lammikkoon. Tottakai. Kämäsiä kännykkäkuviakin olisi tarjolla, jos ne vaan jossain vaiheessa suvaitsevat ilmestyä mun sähköpostiini - niitä odotellessa... Itsehän tulin tuon hoitoviikon aikana kipeäksi ja sitä tautia on nyt kestänyt siitä asti, joten sen takia ei sitten tullut päiviteltyä sen paremmin hoitokuulumisia, vaikka vähän niin suunnittelin. 

Kyllä se toisen koiran hankinta taas muistui mieleeni, kun näki miten toinen iloitsi seurasta. Itseäni on jostain kumman syystä alkanut kiinnostaa italianvinttis, mutta H tuntuu olevan vähän sitä mieltä, että sellainen ruipelo jää vaan jalkoihin... mutta ai hellanlettas kun Myyti saapuu meille kylään; kyllä sitä pientä hellitään ja pusitaan ja halitaan ja kannetaan, eikä pienikokoisuus yhtään näytä haittaavan, ahem. Sitä paitsi! Rymy on yllättänyt meidät kaikki ja todistanut osaavansa käyttäytyä tosi nätisti lenkeillä Myytin kanssa. Toki, voihan joskus tulevaisuudessa jotain sattua, mutta kun ei noita karvasia - eikä karvattomia - otuksia oikein voi muovikuplan sisäänkään laittaa. Pointti oli kuitenkin siis se, että vaikka mua vähän hirvitti miten Rymy osaa "hulluna sprinttarina" ottaa pienemmän koiran huomioon, tosi hyvin on mennyt. Kyllähän siinä itse saa olla tarkkana ja välillä stopata ne mielettömät spurtit, kun Rymyllä on varsin typerä tapa juosta suoraan kohti, mutta en näe sitä vaikeana asiana. Ja koska Rymyllä ei ihan yhtä vahvana tuota metsästysvaistoa ole kuin mitä esim Seralla, tai ihan omalla veljellään, niin Myyti on saanut mennä vipeltää suhteellisen rauhassa. Kyllä toki Rymy välillä yrittää leikittää vähän liian rajusti, mutta siinähän oppii, kun opetetaan :)

Ei hemskuukkeli, kuvat pistän seuraavaan postaukseen ku ei niitä näy eikä kuulu, mur.

RYMY 3 WEE!

Ei, en unohtanut Rymyn synttäreitä! 

Siispä, myöhästyneet onnittelut 

Jymylle, Totolle, Kasulle, Vilille ja Amylle! ♥ 

(edelliset - kunnolliset - onnittelupostaukset TÄÄLLÄ)

Mun lapseni täytti siis 3 wee viime keskiviikkona, 

(Sannan ottama kuva kesäkuulta)

---mutta meillä oli täällä äiti miesystävänsä kanssa kylässä yli viikon verran, joten oli vähän hektisempää kuin normaalisti... paitsi että, oikeasti syy tähän hiljaisuuteen on kylläkin ihan vaan se, etten mä ole avannut tietokonetta moneen päivään, tai jos olenkin, niin olen vaan pikaisesti käynyt tässä ja todennut ettei vaan jaksa kiinnostaa koneella oleminen. Tää on toivonmukaan joku vaihe O.o

Mutta siis - aivan käsittämätöntä, että toi penneli on jo niin vanha ja minä ja nipsujen emäntä ollaan oltu kavereita niin kauan. Vaikka toisaalta... joskus tuntuu siltä, että Rymy on ollut meillä ikuisuuden ja Sannakin on tupsahdellut kylään jo vuosikausia. Siitä tuntuu olevan niin törkeän kauan, kun oltiin ihan vaan kolmistaan H:n ja Hugen kanssa; aika ennen pelastusopistoa ja tätä ns yksinhuoltajuutta. Aika - se on ihmeellisen kimurantti juttu! Rymy on rauhoittunut valtavasti ja monet ovat asiasta ihan maininneet, jopa. Poitsu osaa ottaa rennosti eikä häslää samalla tavoin 24/7 jaloissa, vaikka osaa se kyllä edelleenkin käskyttää ja manipuloida ja varsinkin vaatia. Monta "ärsyttävää" tapaa ollaan kuitenkin joko kitketty pois tai poitsu on vain kasvanut niistä ulos - niin tai näin, jes! En mä vaan edelleenkään osaa kuvitella elämääni ilman tuota koiraa, tai minkään toisen koiran kanssa. Kyllä se "tuo on meidän koira" -tunne, joka mut valtasi Rymyn kuvan ensi kertaa nähdessäni, piti täysin paikkansa. Tää on niin meidän koira ♥ Vielä on paljon työtä tehtävänä, mutta lähinnä itseni kanssa!

 

Ensi viikon olenkin taas poikkeuksellisesti kahden lapsen huoltaja. Kun äiti miesotuksensa kanssa lähti sunnuntaina, muutama tunti sen jälkeen meille tuli Serpula, joka jääkin iloksemme kokonaiseksi viikoksi. Jänskättää vähän, monestakin eri syystä! En nyt lähde asioita enemmän avaamaan, mutta neiti on tosiaan aika herkkis ja tällä hetkellä vielä lääkityksellä, joten ei ole ihan niin "yksinkertainen" hoidettava, mutta mä uskon ja luotan, että kaikki menee hyvin. Ensimmäinen yö meni paljon paremmin kuin oletin! Tein Seralle oman pedin illalla tuonne meidän makkariin, ihan Rymyn sängyn viereen. Pari kertaa heräsin yöllä, ja toisella kertaa pedissä nukkui Sera, toisella kertaa Rymy. Eli kyllä nuo ovat hieman yöllä heräilleet ja vaeltaneet, mutta ovat ne myös nukkuneet, enkä kertaakaan herännyt vinkumiseen! Siinä missä Sera on yleensä vinkunut jo heti hetken päästä meille jäämisestään, tällä kertaa ensimmäinen vinkuminen kuultiin aamulla, kun H pakkasi tavaransa, sekä itsensä, autoon ja lähti Kuopiota kohti. Se ehkä sekoitti hieman Serpan pasmoja, kun ei millään voinut ymmärtää, ettei nyt oltukaan lähdössä viemään häntä kotiin, kuten normaalisti...

Ruokailu tulee olemaan hieman tavallista haastavampaa, mutta kyllä sekin vielä saadaan toimimaan; neidillä kun omat nappulansa, joita ei hintansa takia Rymylle tarjoilla -- eilen illalla neiti söi tosi reippaasti kun H piti Rymyä poissa ja minä keskityin houkutteluun, mutta aamulla oli vissiin sen verran hermostunut, ettei oikein maistunut ja Rymy sen sijaan on nykyään järjettömän ahne. Kyllä poitsu lopulta uskoi ja ymmärsi kun tarpeeksi monta kertaa häädin pois Serpan kupilta, mutta Serahan oli heti väistymässä ja antamassa oman ateriansa Rymylle - ei tarvinnut Rymyn muuta kuin ajatella asiaa... niinpä niin, oman ruokansa sijaan neiti lähinnä keskittyi nuuskuttamaan meidän pakastimen alustaa, siellä on vissiinkin Rymyn nappuloita, jotka mukavasti kutittavat nenää... huoh, koirat! :D Täytyypä ehkä siirtää pakastin ja tehdä asialle jotain.

Nyt vielä muutama löhökuva meidän synttärisankarista, Serpasta kun en ihan vielä ole ehtinyt napsimaan kuvia - nämäkin kuvat ovat itse asiassa kaikki siskoni ottamia!

Niin... ja siinä onkin syy, miksei Rymystä nykyään oteta paljoa kuvia. Kamera ei pysy vauhdissa muuta kuin koiran nukkuessa :D Kyllä, mä edelleen haaveilen siitä paremmasta kamerasta... Yritän jaksaa viikolla päivitellä meidän "hoitokuulumisia"!

serppailua, geokätköilyä ja mökkeilyä

Möö! Ei ole paljoa tullut kännykkää ulkoilutettua, saati sitten mitään kameraa... mutta muutaman jutun ajattelin kuitenkin tulla teidän kanssanne jakamaan, vaikkei kuvatodisteita kovin montaa olekaan... anyway. Ollaan nautittu lämmöstä ja siitä, että H on vielä hetken aikaa kotona meidän kanssa, ennen kuin palataan opisto-rytmiin ja rutiiniin. Tai no, onhan H käynyt töissä Lahdessa asti, mutta aina vuoron jälkeen on se pari vapaata, mikä on ollut aika jees.

Ensinnäkin, Sera kävi meillä tässä jokunen aika sitten yökylässä - minä olin henkisesti valmistautunut valvomaan koko yön vinkuvan koiran kanssa, mutta niinhän siinä kävi, että illalla mentiin nukkumaan ja aamulla herättiin... en tiedä nukkuiko Sera pedissään meidän sänkymme vieressä vai olohuoneessa Rymyn pedissä, tai edes että nukkuiko neiti ollenkaan, mutta mitään itkuvinkushow:ta ei kuultu eikä nähty, toisin kuin oletin. Yökyläilyn jälkeen Serppa tuli yhtenä päivänä vähän leikkimään Rympylän kanssa ja tuntui, että silläkin kertaa neiti rentoutui paljon nopeammin kuin koskaan ennen. Kyllä me ollaan sitkeästi tuon korvaeläimen kanssa "töitä" tehtykin, vaikkei meidän koiramme olekaan, ja on oikeasti todella ihanaa huomata kuinka se luottamus meihin kasvaa ja kuinka joka kerta otetaan yksi tai kaksi edistysaskelta; ei sitä fiilistä oikein pysty edes sanoin kuvaamaan, on se vaan jotain niin hienoa ja spesiaalia. Mainio neitikoira tuo mun lainarakkauspakkaus♡

Toiseksi, pientä irtiottoa arjesta! Lähdettiin lauantain työvuoroni jälkeen ajelemaan kohti Nummelaa eli käytiin moikkaamassa äitini vanhempia; innostuttiin etsimään sieltä lähimetiköstä muutama geokätkö mummin ja pappan kanssa. Hauskaa oli, ja parasta oli tietenkin se, että Rymy sai harrastaa meidän mukana! Vielä kun se osaisi nuuskia nuo kätköt esiin, niin se vasta olisikin jotain, haha! Geokätköjen sijaan Rymy keskittyi lähinnä syömään mustikoita suoraan pensaasta :D

Etsinnän jälkeen lähdettiin vielä uimaan joskus ysin jälkeen ja Rymy jäi siksi aikaa yksin mummilaan, ekaa kertaa ikinä - vähän se siellä haukkui ja vinkui kun ovi meni kiinni, ehkä koska meikäläinen kirkaisi aika kovaa syystä että joku hirmuinen öttimönkiäinen yritti tehdä lähempää tuttavuutta ja Rymy varmaankin luuli, että mulla oli joku hätä... Eli mun syy :P Mutta nätisti se siellä oli ollut ja kovasti ilahtui kun takaisin vähän ajan päästä tultiin :) Seuraavan aamuna käytiin taas uimassa lenkin jälkeen ja siellä se Rymy nätisti lepäili sen aikaa! En tiedä oliko edes sohvalla käynyt, mummilassa kun sinne ei ole mitään asiaa. Sunnuntaina käytiin ilman koiraa siskoni synttäreillä (en voi käsittää, että mun nuorin siskoni on jo 14! Vastahan sen syntyi!) - mummi ja pappa tulivat perässä Rymyn kanssa, joka oli osannut käyttäytyä oikein hienosti ja mallikkaasti niin heillä kuin matkallakin. He nappasivat meidän kyytiin, koska --->

Kolmanneksi, tehtiin myös ennen kotimatkaa muutaman tunnin visiitti kummivanhempieni mökille kera Rympylän ja isovanhempieni. Keli oli mitä mainion, uitiin ja saunottiin ja syötiin ja mikä parasta; Rymy tulee aivan loistavasti toimeen kummieni koiran, Romeon, kanssa - meidän eka yhteinen joulummehan meni kutakuinkin niin, että Rymy härkki pentumaisella innolla Romeota ihan koko ajan ja Romeon mielestä se roikkuva pentu oli pelkästään törkeän ärsyttävä, VIEKÄÄ SE POIS HETI! Nyt kun Rymy on selkeästi rauhoittunut, eikä oikeastaan sen kummemmin yritä edes saada Romeota kanssaan leikkimään (ellei niitä paria "LEIKI MUN KAAA!" -spurttia lasketa), niin se olikin Romeo, joka aina pisti itsensä Rymyn viereen makoilemaan tai kävi salavaivihkaa nuuskuttamassa takamusta, hih. Muutoin mökkireissu meni loistavasti, Rymykin jaksoi hyvin kuumassa autossa matkustaa, mutta pieni aksidentti kävi, kuinkas muutenkaan; Rymy juoksi yhdet portaat liian reippaasti ylös ja vissiinkin kaatui mahalleen ylätasanteelle, tuli nääs ilkeä vekki jalkaan, jota me sitten illalla kotona puhdistettiin. Me olimme juuri silloin H:n kanssa siis saunassa, eikä Rymy voinut käsittää, eikä hyväksyä, että me saunottiin ILMAN sitä, joten sillä oli vähän väliä kiire oven taakse vinkumaan.... ei viitsitty niin lämpimällä kelillä ottaa poitsua rantasaunaan, kun oli läkähdyttävän kuuma muutoinkin ja Rymy on niin surkea juomaan raikasta vettä... seisonut ja likainen vesi, se on nannaa! Meidän "poissaolomme" pisti Rympylän pasmat hitusen sekaisin, eikä se oikein meinannut hämmentyneenä uskoa ketään, vaikka namien kanssa yrittivät porukalla saada Rymyn pois saunan luota vinkumasta. Kotimatkan Rymy sitten nukkuikin kuin raato ja raato tuo otus oli vielä tänäänkin.. saattoi tosin johtua kelistäkin, on meinaan ihan pikkasen ollut lämmintä... mut en valita!

Aamulla lähdin töihin aikaisin ilman lenkkiä, eikä me käyty missään illallakaan, ja silti Rympylä on lähinnä nukkunut koko päivän - rankkaa tuo matkustaminen :)

Sellaista siis kuuluu meidän elämään, mukavasti on mennyt, ilman mitään sen suurempia ongelmia. Vaikka pennut ovatkin lutuisia ja ah niin ihania, kyllä mä olen tietyllä tapaa todella odottanut tätä asteen verran rauhallisempaa ja ns viisaampaa koiraa, jonka kanssa voi välillä ihan vaan relata, ja jonka käyttäytymistä osaa hieman ennakoida. Paljon on itsellä vielä opittavaa, mut kyl tää tästä, kuulkaas.

♡ serpan siukkulikka ♡

Tässä jokunen aika sitten Serpan emäntä sanoi menevänsä "katsomaan" koiranpentuja Seran kasvattajan luokse ja minä jo silloin taisin puolileikillä heittää, että niinpähän se sieltä palaa kotiin koiran kanssa - ja ehkäpä se Seran emännän ilme mulle vähän siinä vaiheessa vihjasikin moista, sain meinaan sen verran veikeän piilohymyn vastalahjaksi. Sen takia en nyt oikeastaan ihan hirveästi yllättynyt, kun tiistaina kännykkääni saapui tekstiviestinä kuva koiranpennusta. Sen sijaan koiran turkin puuttuminen kyllä yllätti; onhan Serakin perunkarvaton, mutta karvallinen versio ja niin on tuo nainen minulle vannonut ja väittänyt, ettei mitään rumaa nahkakoiraa ota - IKINÄ. No kuinkas sitten kävikään..?

Niinpä niin, näinhän siinä kävi -- siinä se niiden rääpäle kuulkaas on, nimeltänsä Myyti. Melkein tekisi mieli olla vähän katkera, ettei rouvaihminen minullekaan sanonut mitään, mutta eipä tuo asiasta huudellut edes kotona, hah. Meidänhän oli ihan pakko lähteä miehen ja Rympylän kanssa heti visiitille, ikääkin kun rohkealla pentusella on jo se yli 10 viikkoa. Ja tosi hienosti meni ensitreffit, ai että! Kyllä olin taas niin ylpeä tuosta meidän pojasta, joka osasi käyttäytyä tosi hienosti ♡ Tottakai välillä meinasi vähän riehututtaa, mutta parit juoksukiepit Seran kanssa pihalla rauhoittivat tilannetta kummasti. Rymy ei ole kauheasti ollut pentujen kanssa tekemisissä, joten se ei myöskään osaa säädellä voimiaan leikkitilanteissa ihan niin miten toivoisin ja pojalla muutenkin noi leikit meinaavat välillä olla aika hurjia, mutta tosi mallikkaasti sujui! Niin, ja kyllä mä vähän luulen, että kohta tämä neiti tulee pyyhkimään meidän lapsella lattioita ihan mennen tullen - siskopuoli taitaa jo nyt pomottaa sujuvasti Serpulaa, saas nähdä milloin laps yrittää laumanjohtajaksi laumanjohtajan paikalle ;D Jään innolla ja suurella mielenkiinnolla seuraamaan tilannetta, ahahha :D Serpasta on tullut jo vähän mun rakkauspakkaus, mutta kyllä mä luulen, että tämäkin elukka tulee olemaan aika rakas... koska siis, hei haloo, kattokaa nyt tota tukkaa!

hiekkakuopilla feat nipsut vol 3

Oikeasti tuossa otsikossa pitäisi varmaankin lukea "hiekkakuopilla kera kahden whippetin + yhden kengurun" - ainakin mulle tuli vähän sellainen olo näitä kuvia muokatessani, ahem... Nipsut lähtivät kohti omaa kotiaan jo ikuisuus sitten (siltä se ainakin tuntuu, nyyh), joten tällä erää tämä on tod näk viimeinen kuvasatsi. Tällä kertaa ei perinteisiä pihakuvia ole ollenkaan, oli sen verran ankeat kelit, ettei sakkia paljon takapiha kiinnostanut - ja tajusinpa juuri, että munhan oli tarkoitus pyytää Sanna ottamaan mun otuksestani taas uusi posetuskuva, synttärit kun ovat ensi kuussa... mutta niin, tottahan toki mä unohdin. No anyway. Kiitokset kuvista kuuluvat taas kerran Sannalle! Ette muuten arvaa! Meidän lähipiiriin on tulla tupsahtanut uusi koiravauva; tästä ihanasta ylläriotuksesta ehkäpä lisää ensi postauksessa ;)