lauantai 14. helmikuuta 2015

muutama sananen sisäsiisteydestä

Sisäsiisteys, tuo ah niin ihana asia! Ja siis sehän on, oikeasti, todella ihana asia; hoitokoiruuksien myötä sen arkea helpottava ominaisuus korostui toden teolla. Niin ihania ja rakkaita kuin kaikki hoitokoiruudet ovat olleet (varsinkin tuo pissamaakari-Coco, jota minulla on hirmuinen ikävä ), kyllä se vaan elämästä tekee pikkasen helpompaa ja rennompaa, kun kotiin kävellessä ei tarvitse etukäteen pohtia ja pelätä, että mihinhän se liru tällä kertaa on lammikoitunut ja/tai kuinkahan monta kertaa siitä kakkakasasta on ehditty kävelemään jne.

Meillähän tämä aihe ei ole tällä hetkellä ajankohtainen, mutta koska siskon taloudessa näin on (jeee!), ajattelin aikani kuluksi tiivistää netin sanoman noin niinkus pääpiirteittäin. Rymy oppi sisäsiistiksi todella nopeasti, tuntui muutamalta viikolta, eikä vahinkoja ole pentuaikojen jälkeen sattunut kertaakaan -- ainakaan tietääkseni. Aina kun pissa tai kakka on kotoa löytynyt, meillä on ollut hoitokoiria yökylässä, joten vaikea sanoa kuka on käynyt liruttamassa tai pommin pudottamassa; Rymy nimittäin osaa pidättää sen 12 tuntia kerrallaan (yövuoroni olivat aina sen 11 tuntia, joten tämän takia tiedän), mutta olisiko sitten jäänyt innokkaalta koiruudeltani kaverin takia aamupissa/kakka tekemättä, eikä ole ihan oikeasti fyysisesti sen takia pystynyt pidättämään kotiintulooni asti? Mene ja tiedä. 

No, niin tai näin, monelle koiranomistajalle - ja varsinkin noille kokeneille - nämä jutut ovat tod näk aivan itsestäänselvyyksiä, mutta tämä postaus onkin tehty aloittelevaa koiranomistajaa ajatellen :)

Elikkäs, faktahan on se, että--
"Koirat eivät opi sisäsiistiksi opettamatta.
Joillakin koirilla on olemassa herkkyyskausi sisäsiistiksi opettamiselle luovutusikäisenä eli heti kasvattajalta tultuaan parin viikon ajan,  jolloin ne suosivat juuri tietynlaista alustaa tarpeidensa tekemiselle. Tuo herkkyyskausi kannattaa käyttää hyväkseen.
Käytännössä se tarkoittaa, että koiran kanssa juostaan ulkona heti sen herättyä, heti sen syötyä, heti kun se on leikkinyt, kun se vähänkään näyttää siltä, että sillä on hätä...
-- siis noin 20 kertaa päivässä."
lähde: Koirakoulu Kompassi
"Sisäsiisteyskasvatus tulee aloittaa heti kun pentu saapuu uuteen kotiinsa. Pentu pissaa useita kertoja vuorokaudessa ja sisäsiistiksi oppiminen riippuu siitä, kuinka hyvin pystyt ennakoimaan pissalla käynnit. Pennun pitää päästä pissalle vähintään kerran parissa tunnissa. Yleensä pennun tarpeen huomaa: se käy levottomaksi, alkaa katsella ympärilleen, kävelee ympyrää ja alkaa nuuskia etsiskellen sopivaa paikkaa. Kun pentu käyttäytyy näin, on sinun nopeasti ohjattava pentu oikeaan pissapaikkaan."
lähde:  purina.fi
H:n kanssa juuri vähän aikaa sitten muisteltiin tuota aikaa: koko ajan sai olla silmä tarkkana, ja kuinka orjallisesti seurattiin kelloa ja pissatusaikataulua, kuinka lorottava pentu kannettiin kiireellä paperille tai pihalle (onneksi asuimme rivitalossa, se kieltämättä helpotti asiaa aika paljon!), kuinka naurettavalta kuulostimmekaan kun liioitellun innokkaina kehuttiin pientä ja miten pölhöiltä varmasti näytettiin, kun yökkärit päällä syöksyttiin aamuyöllä ulkona pissaavan koiran luokse nameja ja kehuja tuputtamaan. H tuossa totesikin, että kylläpähän se vaiva vaan kannatti, vaikka toki välillä tuntui ihan hullun hommalta.

Tämä muuten tiivistää fiilikseni aika tehokkaan täydellisesti (koska välillä TODELLAKIN hävetti, mutta nähtävästi sen kuuluikin kuulua asiaan :D):
"Tarpeet tehtyään pentua kehutaan aina liioitellen iloisella äänensävyllä. Siis KEHUTAAN LIIOITELLEN. Tässä kehumisen liioittelussa kannattaa muistaa sellainen nyrkkisääntö, että sitten kun alkaa itseä hävettää, niin kehuminen alkaa olla oikean kuuloista."
lähde: Vaasan Koirakoulu
Samalta tuntuu välillä lenkillä, btw, kun yritän pitää remmiräyhäni huomion itsessäni ties minkälaisilla äänillä ja äänensävyillä - hetkittäin on just sellainen fiilis, että noinkohan nuo kanssalenkkeilijät ajattelevat meikäläisen olevan täysin sekaisin, mutta ei voi mitään!

"Miten opetan pentuni sisäsiistiksi?


  • Vie pentu ulos usein
    • ota pentu syliin ja kiiruhda ulos aina kun se on juuri herännyt, syönyt tai juonut hetkeä aikaisemmin, puuhaillut ja leikkinyt jonkun aikaa tekemättä tarpeitaan
    • todennäköisesti joudut viemään pentua ulos aluksi myös yöllä

  • Pennun kanssa ei puuhailla ulkona mitään ennen kuin se on tehnyt tarpeensa
  • Sisään ei tulla ennen kuin pentu on tehnyt tarpeensa
  • Palkitse pentua, kun sen tekee tarpeensa oikeaan paikkaan ja oikealle alustalle
    • älä häiritse tarpeidentekoa, vaan toimi välittömästi, kun pentu lopettelee. Palkkiona kannattaa käyttää makupalaa kehujen lisäksi.
  • Koiraa ei saa rangaista väärään paikkaan tehdystä jätöksestä, vahingot jätetään huomiotta ja siivotaan pois eleettömästi
  • Ole sitkeä ja johdonmukainen
Huolellisella sisäsiisteysopetuksella pentujen on mahdollista oppia sisäsiistiksi parissa kuukaudessa."
lähde: Koiranomistajan Peruskurssi
Ei se mitään rakettitiedettä toki ole, mutta sen verran tieteellistä kuitenkin, että asiaan kannattaa oikeasti panostaa ja uhrata aikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti